Koiranpentu tulee taloon

23.02.2018
Marko Lindgren

Koira voi elää 15 vuotiaaksi ja jopa vanhemmaksi. Ennen koiran hankintaa onkin syytä miettiä riittääkö kaikkien osallisten aika ja kiinnostus eläimen hoitamiseen koko sen eliniän ajan. Tietoa eläimen hoidosta ja eri rotujen vaatimuksista kannattaa hankkia kirjoista, netistä ja rotujärjestöistä. Kun haluttu rotu on tiedossa, lisätietoja voi kysyä Kennelliitosta ja rotujärjestöstä. Näiltä saa myös kasvattajien yhteystietoja.

Kun pentua menee katsomaan ensimmäistä kertaa, mukaan kannattaa ottaa joku tuttu koiraharrastaja. On hyvä tarkkailla millaisessa ympäristössä pentuja kasvatetaan, ja nähdä myös pennun emo. Jos pennun myyjä ei näytä emoa, pentua ei kannata ostaa. Pentua ei kannata myöskään ostaa, jos ostaja ei pääse katsomaan pentuja sisään kasvatustilaan, vaan myyjä tuo pennun mieluummin ulos. Myöskään siihen ei kannata suostua, että kasvattaja tuo pennun ostajan kotiin, tai että myyjä haluaa tavata jollakin pysäköintialueella tai muulla yleisellä paikalla. Pentutehtailulle tyypillistä on toiminnan piilottelu.

*

Pentujen myyjältä kannattaa kysyä kaikkea mahdollista tämän koirankasvatuksesta, koirista ja olosuhteista, joissa eläimet elävät. Kunnollisella koirankasvattajalla ei ole salattavaa, vaan hän vastaa mielellään kysymyksiin. On hyvä myös tarkkailla sekä emon että pentujen käyttäytymistä ja miten emo suhtautuu koirankasvattajaan. Ovatko pennut reippaita ja tarmokkaita? Ovatko pennut siistejä, vai ovatko pennut ulosteessa?

Puhdasrotuisen pennun rekisteritodistus tulee saada pennun mukana. Se kuuluu aina pennun hintaan. Jos myyjä kertoo, että pennut on rekisteröity Suomen Kennelliitossa mutta rekisteritodistukset eivät ole vielä tulleet, kannattaa varmistaa Kennelliitosta, että pennut on ilmoitettu rekisteröitäviksi. Jos rekisteritodistusta ei saa pennun mukana, kannattaa jättää täysi hinta vielä maksamatta. Toki poikkeustapauksissa rekisteröinti Kennelliitossa saattaa kestää niin kauan, että luovutusikäisellä pentueella ei ole vielä papereita.

Pennun mukana tulevien papereiden merkinnät ja päivämäärät on syytä tarkistaa. Jos myyjä ei anna tutkia papereita tai selitä merkintöjä selvästi, koiraa ei tule ostaa. Kauppakirja on syytä tehdä joka tapauksessa, myös sekarotuisesta tai rekisteröimättömästä eläimestä. Ilman rauhassa tehtyä kunnollista kauppakirjaa pentua ei kannata ostaa.

Joka tapauksessa ostopäätöstä kannattaa harkita vielä ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Pennun hankinnasta kannattaa keskustella rauhassa kaikkien osallisten kanssa. Jos myyjä vaikuttaa pentutehtailijalta, pentua ei tule ostaa. Vaikka ostamalla pelastaisitkin yhden pennun, tuet samalla toiminnan jatkumista.

Lisätietoa pentutehtailusta: https://halpakoira.fi/

Kun pentu tulee taloon

Koti on syytä siivota vaarallistista ja särkyvistä tavaroista ennen pennun saapumista. Näkyvät sähköjohdot kannattaa piilottaa, puhdistusaineet ja muut kemikaalit on säilytettävä turvallisessa paikassa ja viherkasvitkin tarkistaa - monet yleisistä koristekasveista ovat myrkyllisiä.

Pentu tutustuu uusiin omistajiinsa ja uuteen kotiinsa kaikkia aistejaan käyttäen. Pentu ei vielä tiedä mitä saa tehdä, syödä tai pureskella, ennenkuin se on kokeillut. Sähköjohdot, kalusteiden taakse piilotetut jatkojohdot ja laturit voivat olla koiralle erityisen kiinnostavia pureskelun kohteita, mutta ne ovat myös erittäin vaarallisia eläimille. Johdot kannattaa piilottaa tai käsitellä aineella, jota koira ei halua suuhunsa. Näitä voivat olla eläimestä riippuen etikka, sitruuna tai vaikka voimakas chilimaustekastike. Eläintarvikekaupat myyvät myös suihketta, jolla voi käsitellä niin johtoja kuin muutakin kodin irtaimistoa, esimerkiksi tuolinjalkoja.

Kodin viherkasveista araliat, vehkat, tyräkit ja aaloet esimerkiksi jouluna yleiset joulutähti ja ritarinkukka eli amaryllis ovat myrkyllisiä. Anopinkieli, kaktukset, kahvipensaat ja ihmepensaat ovat myös myrkyllisiä. Maljakossa olleiden myrkyllisten kukkien, kuten vuokkojen tai kielojen majakkovesi on niin ikään myrkyllistä. Pihakasveissa on myös monia myrkyllisiä sekä paljon lievästi myrkyllisiä lajikkeita.

Lisätietoa kasvien myrkyllisyydestä: HUS Myrkytystietokeskus

Kotoa voi löytyä muutakin koiralle myrkyllistä syötävää. Ksylitoli on koiralle myrkkyä. Niinpä ksylitolipastillit ja -purukumit on syytä pitää koiran ulottumattomissa. Suklaa, erityisesti tumma suklaa on myös säilytettävä paikassa, josta koira ei sitä saa. Nikotiinituotteiden pureskelu saattaa myös aiheuttaa koiralle myrkitystilan samoin kuin alkoholi. Suola suurina annoksina nostaa liikaa koiran verenpainetta.

Jos havaitset koirallasi myrkytysoireita, ota yhteys eläinlääkäriin. Vie mukanasi kasvi tai aine, jota epäilet koiran syöneen tunnistamista varten.

Vaikka koira käyttäytyykin perheenjäsenten läsnäollessa hyvin, sillä saattaa olla tarve pureskella tai syödä luvattomia tavaroita yksin ollessaan. Huolehdi siis, että koiralla on riittävästi mieluista puuhaa sekä puruluita yksin ollessaan.

Koiran tarpeita

Koira tarvitsee ruokaa, vettä, liikuntaa, aktivointia ja virikkeitä, sosiaalisia suhteita, lepoa ja perhe-elämää sekä säännöllistä hoitoa.

Koiralla pitää olla oma, pehmustettu makuupaikka.  Kun pentu nukkuu, sitä ei saa häiritä. Pentu on myös syytä totuttaa heti alusta säännölliseen kynsien leikkaamiseen, kampaamiseen ja harjaamiseen sekä korvien ja suun tarkastamiseen. Varsinkin pitkäturkkinen koira vaatii säännöllistä turkinhoitoa, turkkia ei saa päästää takkuiseksi.

Pentu kannattaa opettaa jäämään yksin kotiin mahdollisimman varhain. Opetus tehdään pienen askelin, niin ettei koira koskaan ehdi pelästyä. Koiran totuttamiseen yksinoloon kannattaa varata reilusti aikaa. Koira on hyvä totuttaa myös matkustamaan rauhallisesti erilaisissa liikennevälineissä.

Erityisesti taajamassa asuvan koiran on opittava suhtautumaan luontevasti toisiin koiriin. Leikkiminen vapaana omien tuttujen koirakavereiden kanssa on pennulle tärkeää sekä henkisesti että ruumiillisesti.

Sisäsiistksi

Kun pentu on tullut uuteen kotiinsa, alkaa sisäsiisteyden oppiminen. Jotkut pennut oppivat siisteiksi hetkessä, toisilla siihen saattaa mennä kuukausia.

Sisäsiistiksi oppimisen aikana kodin matot ovat vaaravyöhykkeessä, joten ainakin herkemmät matot on syytä kääriä turvaan.

Parhaiten pentu oppii siistiksi, kun se viedään nopeasti, mutta rauhallisesti tarpeilleen aina kun se on herännyt, syönyt, leikkinyt tai se tulee levottomaksi.  Kun se tekee tarpeensa oikeaan paikkaan, sitä kehutaan heti. Kun pennulle sattuu vahinko, sitä ei missään tapauksessa rangaista tai  työnnetä sen nenää jätöksiin. Vahinko korjataan vain pois, ja seuraavan onnistumisen jälkeen pentua taas kehutaan.

Kun pentu tekee tarpeensa ulos. Jätökset on syytä kerätä pussiin ja viedä pussi roskikseen. Koirankakkaa ei saa jättää jalkakäytäville, ulkoiluteille, nurmikoille tai muille hoidetuille alueille. 

Kuva: By AnkyClicks (Own work) [CC BY-SA 4.0], via Wikimedia Commons

Lähde: SEY - Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry, HUS, UNIVET